BB-talossa valehtelua ja rankkasadetta

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -kilpailijat suorittavat parhaillaan tämänkertaista viikkotehtäväänsä tarkoituksenaan asua ekologisesti neljä päivää talonsa pienellä pihamaalla.

Eilen illalla ulkona asuminen vaikeutui, sillä isoveli järjesti porukalle kunnon rankkasateen. Rankkasade oli katsojien valinta ”käytä valtaasi”-äänestyksen vaihtoehdoista. Kilpailijat ottivat veden tulon suhteellisen rauhallisesti pienen alkushokin jälkeen.

Kadi käytti jopa sadetta hyväkseen, ja pesi rankkasateessa kasvonsa. Vettä tuli niin rankasti, että leiriläisten nuotio sammui ja tulisija muuttui vesialtaaksi. Onneksi kilpailijat ymmärsivät kerätä sateensuojaan kasan nuotiopuita, joilla tuli saatiin taas sateen jälkeen syttymään. Asukit eivät kuitenkaan huomanneet käyttää sadevettä hyväkseen esimerkiksi keräämällä sitä talteen viikkotehtävän ekologisuusajatusta vaalien.

Eilen Big Brother antoi Piialle salaisen lisätehtävän, jossa tämän oli houkuteltava joku pihamaan asukeista luovuttamaan kanssaan viikkotehtävän suorittamisen ja muuttamaan takaisin taloon asumaan. Tästä hyvästä ryhmä saisi 50 % lisää viikkobudjettiinsa. Piia ei saanut kertoa annetusta tehtävästä kenellekään, tai muutoin koko viikkotehtävä olisi epäonnistunut.

Raumalaisella oli torstaihin asti aikaa houkutella itse valitsemansa kilpakumppani luopumaan eräelämästä. Isoveli antoi Piialle luvan käyttää tehtävän suorittamisessa hyväkseen myös valehtelua. Piian taktiikkana oli sairauden teeskenteleminen, jonka turvin hän lopulta saikin Maxinen mukaansa sisätiloihin jo tiistai-iltana.