Eminem tekee sittenkin paluun ja uuden levyn

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hiphop-tähti Eminem päätti taannoin oman soolouransa, jotta voisi keskittyä tuottamaan muiden artistien materiaalia. Viimeksi elokuussa supertähti kiisti väitteet paluustaan ja uudesta levystään.

Nyt Eminem on kuitenkin vahvistanut newyorkilaisen Hot 97 -radioaseman haastattelussa työstävänsä parhaillaan viidettä studiolevyään studiossa. Hänen edellinen albuminsa Encore julkaistiin vuonna 2004, mutta nyt menestyslevy on siis saamassa jatkoa.

– Nyt se tuntuu oikealta. En hetkeen halunnut palata studioon, kun kävin läpi eräitä henkilökohtaisia asioita. Nyt ne ovat jo takanapäin ja minusta tuntuu hyvältä, Eminem kertoi.

Hiphop-tähti ei ole malttanut pysyä poissa keikkalavoilta edes taukonsa aikana. Reilu vuosi sitten hän teki yllätysvisiitin mustalle viihteelle omistetussa konsertissa.