Yö sai platinaa albumistaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yö-yhtyeen 26. levyjulkaisu Valtakunta saapui kauppoihin elokuun 29. päivänä. Albumi myi välittömästi lähes 20.000 kappaletta, eli yli kultarajaan oikeuttavan määrän, joka on 15.000 kappaletta.

Pari viikkoa julkaisun jälkeen albumi on saavuttanut jo platinalevyyn oikeuttavan myyntimäärän, eli 30.000 kappaletta. Albumilta julkaistut singlet Satukirjan sankari ja viimeisin, myös videoksi tallennettu Rakkautta vain? soivat parhaillaan radioissa.

Yhteensä Yö-yhtyeen levyjä on myyty jo huimat 800.000 kappaletta. Yhtye suuntaa seuraavalle konserttikiertueelleen 21. syyskuuta ja kiertue jatkuu joulukuun puoliväliin saakka.