BB-talossa alkoi hullunhauska lasten viikko!

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa saatiin juuri uusi viikkotehtävä, kun Isoveli määräsi asukkaat suorittamaan tehtävää nimeltä ”Lasten viikko”. Kyseessä lienee tähän mennessä ylivoimaisesti vaikein viikkotehtävä, sillä kiroileminen ja tupakointi on kiellettyä lasten seurassa.

– Osa teistä on lapsia ja muut ovat vanhempia, joiden tehtävä on huolehtia lasten hyvinvoinnista. Kiroileminen ja lapsille sopimaton käytös on kiellettyä, Isoveli ohjeisti.

Asukkaat jaettiin kolmeen perheeseen. Ensimmäisen perheen isä on Timo, äiti Heli ja Kadi perheen 7-vuotias kiltti tytär. Toisen perheen isä on Jarkko, äiti Piia ja perheen lapsina ovat hiljainen ja syrjäänvetäytyvä 5-vuotias Henri ja tuhma ja ilkeä 2-vuotias Sauli. Kolmas perhe on yksinhuoltajaperhe, jonka äitinä on Maxine ja poikana kaksivuotias Aki, joka osaa puhua, mutta ei vielä kävellä.

Ryhmän aikuiset joutuvat pesemään lasten hampaat, ja lasten on syötävä lastenruokaa ja otettava pakolliset päiväunet. Kaiken lisäksi aikuiset joutuvat käymään lasten kanssa vessassa. Tehtävän ilmoittamisen jälkeen vessan ovelle tulikin ruuhkaa. Viime viikolla BB-talossa kokeiltiin kiroilukieltoa, mutta sen noudattaminen oli mahdotonta.

Uusimmat