Britney Spears yläosattomissa videollaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Britney Spearsin paluusingle Gimme More on lähtenyt liikkeelle hieman hitaasti, kun se sai esimerkiksi Yhdysvaltojen radioaalloilla heikon vastaanoton. Nyt kappale on kuitenkin noussut hitiksi ja komeilee parhaillaan esimerkiksi latauslistojen ykkösenä.

Kappaleen musiikkivideo on sekin saamassa jo ensi-iltansa, mutta leikatussa muodossa. Televisiokanavat ovat nimittäin vaatineet videon sensurointia, koska Britney nähdään siinä yläosattomissa. Muutenkin strippaushenkinen video on aiheuttanut pahennusta, sillä samaan aikaan poptähti yrittää korostaa huolehtivan äidin roolia.

Britney nähdään videolla tuplaroolissa strippibaarin asiakkaana ja eroottisena tanssijana. Kohua aiheuttaneet otokset näkyvät nopeina välähdyksinä videon keskivaiheilla. Jake Sarfatyn ohjaama video löytyy esimerkiksi tästä.