BB-Tiina: Nyt mun polvi halkesi!

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -kilpailun viikkotehtävänä on tällä viikolla ”heikoilla hangilla”. Tehtävän suorittaminen alkoi tänään aamulla kovin epätoivoisissa merkeissä.

Asukkaiden on määrä hiihtää talon pienelle pihamaalle rakennetulla hiihtoladulla huimat 150 kilometriä, eli 37 kilometriä päivässä. Tähän mennessä kilometrejä ei ole juuri kertynyt, mikä aiheuttaa suorituspaineita muille päiville.

Tiina, Kadi ja Piia ilmoittivat jo eilen, että eivät osaa hiihtää kovin hyvin. Parhaillaan ladulla ovat Sauli ja Tiina, jotka ovat edenneet osuudellaan vain muutamia satoja metrejä. Ensimmäisen päivän perusteella viikkotehtävän suorittaminen on suorastaan mahdotonta, ellei vauhti kasva huomattavasti jatkossa.

Tiina tyytyy lähinnä kävelemään ladulla sukset jalassa, eikä Saulinkaan vauhti päätä huimaa suksien irrotessa jalasta. Muutaman kierroksen jälkeen Tiina loukkasi vieläpä polvensa.

– Nyt mun polvi halkesi! Vi**u sanonpa vaan! Mulla on taas irti nää siteet. Vi**u! Per**leen saa**nan vi**n horot saa**na. Tää ei oo yhtään siistii. Vi**u tää mäki on niin jäässä, että voi sa**ana, Tiina manasi viikkotehtävää kovaan ääneen.

Farbod vaihtoi jo aiemmin kiroilukielekseen hetkeksi englannin, kunnes Isoveli kuulutti, että asukkaiden tulee puhua suomea. Tämän jälkeen Farbod keskittyi manaamaan suomeksi.