BB-Martina pahassa velkakierteessä

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Big Brother -kilvan kesken jättänyt salarakas Martina Aitolehti on nykyisin pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa ja ulosotossa.

Tuore 7. päivää -lehti kertoo, että Martinan ulosottorekisteri on peräti viisisivuinen, ja siitä löytyvän 30 erääntyneen saatavan yhteisarvo on 16.767 euroa. Parissa vuodessa summa on kasvanut 10.000 eurolla, joten tilanne on pahenemaan päin.

Salarakkaan velat koostuvat lehden saamien tietojen mukaan maksamattomista veroista ja vuokrista. Martina levytti taannoin Salarakkaat -albumin yhdessä Marika Fingerroosin kanssa. Hän itse kertoi BB-talossa asuessaan, että tienasi projektista vain 37 euroa.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.