The Giant Leap lämppää Bryan Adamsia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Rocktähti Bryan Adams saapuu konsertoimaan Suomeen Länsiauto Areenalle 7. joulukuuta. Häntä lämmittelemään on kiinnitetty kotimainen The Giant Leap -yhtye. Bändi on pestistä luonnollisesti innoissaan.

– Bryan Adams on yksi suosikkiartisteistani ja kun sain tiedon, että pääsemme hänen Suomen keikan lämppäriksi, oli riemu valloillaan, The Giant Leapin laulaja Sebastian Rejman hehkutti.

Sebastianilla on omakohtaisia kokemuksia Adamsista jo tähden aikaisemmalta keikalta Suomessa.

– Yli kymmenen vuotta sitten Adams oli esiintymässä Hartwall Arenalla ja minä pääsin lavalle esittämään hänen kappaleensa Summer of 69. On hauska ja hieman epätodellinen tunne, kun tällä kertaa pääsen nousemaan lavalle oman yhtyeeni kanssa.

The Giant Leap nähdään ensi perjantaina myös Sunrise Avenue -yhtyeen lämppärinä Nosturin keikalla Helsingissä. Bändin esikoisalbumi julkaistiin lokakuun lopussa. Yhtye on tähän mennessä julkaissut kaksi hyvin radiosoittoa saanutta kappaletta All In My Head ja Somebody Else.

Stara tapasi The Giant Leap -yhtyeen taannoin yhtyeen keikalla. Haastattelun voi katsoa videopodcastina tästä tai kuunnella podcastina tästä.