Robbie Willimsia ei haluta Take Thatiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Menestyneestä poikabändi Take Thatista aikanaan eronnut Robbie Williams ei ole palaamassa yhtyeen riveihin, sillä nelihenkinen yhtye ei halua häntä enää mukaan.

Yhtyeen keulahahmo Gary Barlow kertoi The Big Issue -lehdelle, ettei Williamsia nähdä enää bändin jäsenenä.

– Hän ei tule enää olemaan mukana yhtyeessä. Hänellä ei ole enää paikkaa, Barlow totesi.

– Pyysimme häntä mukaan, mutta hänellä oli muita juttuja. Hänen piti ulkoiluttaa koiraansa, Mark Owen lisäsi.

Robbie Williamsin äiti totesi äskettäin uskovansa, että Robbie nähdään vielä jonain päivänä Take Thatin riveissä. Aiemmin tänä vuonna Williams, Owen ja Barlow nähtiin yhdessä Los Angelesissa, minkä jälkeen alkoivat huhut Robbien paluusta. Take Thatin paluukiertueella häntä ei kuitenkaan näkynyt.