Fergie mukana Michael Jacksonin klassikkohitillä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Black Eyed Peas -yhtyeestä tuttu Fergie saa kunnian vierailla poptähti Michael Jacksonin maineikkaalla Beat It -hitillä, kun se julkaistaan uudelleen Thriller-menestysalbumin juhlaversiolla.

Michael Jacksonin Thriller -levyn julkaisusta tulee pian kuluneeksi 25-vuotta, minkä kunniaksi se julkaistaan uudelleen päivitettynä versiona. Levyllä on mukana myös Beat It 2008, jonka on tuottanut uudelleen Fergien yhtyetoveri Will.i.am.

Joulukuussa 1982 julkaistu Thriller on ollut jo vuodesta 1985 saakka kaikkien aikojen myydyin albumi maailmassa, ja se on myynyt 27-kertaisesti platinaa. Levy vietti uskomattomat 37 viikkoa Yhdysvaltojen albumilistan kärjessä ja 80 viikkoa Top 10:ssä. Levyn yhdeksästä kappaleesta peräti seitsemästä tuli singlehitti sekä Yhdysvalloissa että ympäri maailmaa.

Levyn uusi versio julkaistaan 13. helmikuuta 2008. Pari viikkoa aikaisemmin levyltä lohkaistaan uusi single The Girls Is Mine, jolla Will.i.am puolestaan vierailee. Yhteensä levyn uusi painos sisältää seitsemän bonuskappaletta ja DVD:n.

Fergien feattaaman Billie Jean 2008 -kappaleen lisäksi levyltä löytyy uusi Kanye West -remix Billie Jeanista ja vuoden 2008 versio kappaleesta Wanna Be Startin’ Somethin’ yhdessä Akonin kanssa. Albumilla ovat mukana myös Will.i.amin remixit kappaleista The Girl Is Mine, P.Y.T. sekä For All Time, mikä on harvinainen ennenjulkaisematon otos alkuperäisistä Thrillerin levytyssessioista.