Robbie Williams kiristää levy-yhtiötään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa asuva brittitähti Robbie Williams on joutunut tukkanuottasille levy-yhtiönsä EMI:n kanssa. Popparin manageri Tim Clark kertoi aiemmin tällä viikolla julkisuudessa, että Williams harkitsee jopa lakkoa.

Samalla manageri kritisoi vahvasti levy-yhtiön johtoa. EMI ei moista kritiikkiä hyväksynyt, vaan on nyt iskenyt takaisin kovin sanakääntein.

– Tim Clark käyttää aina mediaa aseena neuvotteluissa. Esimerkiksi vuonna 2002 hän julkisti Robbien sopimuksen ennen kuin sopimusta oli edes tehty. Näin ollen EMI:n piti suostua 80 miljoonaan puntaan tai se olisi menettänyt tunnetun brittitähden, eräs levy-yhtiön johtohahmo kertoi The Mirror -lehdelle.

– Kaikki tiesivät, että Williamsista maksettu summa oli naurettavan suuri. Tämän jälkeen Robbie erkani lauluntekijästään Guy Chambersista ja suuri Yhdysvaltojen kiertuekin jäi tekemättä. Lisäksi hän on julkaissut tämän jälkeen vain yhden albumin, mikä on aika heikko saavutus.

Lehden mukaan levy-yhtiön muut artistit ovat näreissään Robbien huimasta palkkiosta, sillä se oli pois heidän omista palkkioistaan. Nyt Williamsilla onkin näytön paikka, sillä viime vuosien heikoilla meriiteillä ei ole varaa ryhtyä lakkoilemaan, varsinkaan kun artistin tähti on ollut jo pitkään laskusuunnassa.