Jumper

Elokuvat · Stara.fi

Alkavan kevään täyte-elokuviin kuuluva Jumper kertoo nuoresta miehestä David Ricestä (Hayden Christensen), joka huomaa yllättäen omaavansa erikoisen kyvyn, jonka avulla hän kykenee teleporttaamaan itsensä minne haluaa.

Nuori mies ottaa kyvystään kaiken irti ja elää herroiksi pankkiholveista varastamilla rahoilla. Kattohuoneistosta käsin hän matkaa silmänräpäyksessä ympäri maailmaa. Pian Rice saa kuitenkin huomata, että hänellä on myös vihollisia. Jumpereita metsästävät paladinit (mm. Samuel L. Jackson) yrittävät saada hengiltä mahdollisimman monta hyppääjää.

Lapsuuden ihastuksensa (Rachel Bilson) kanssa David joutuu kuitenkin pian tukalaan tilanteeseen, koska pelissä on nyt molempien henki. Tuloksena onkin massiivinen taistelu jumpereiden ja paladinien välillä. Lopulta Davidille selviää myös karu totuus omasta perheestään.

Jumper ei juuri säväytä millään osa-alueella, kun tarina on jäänyt hieman keskeneräiseksi. Lopputulosta voisi kuvata Fantastic Four -elokuvan leppoisaksi halpisversioksi. Mukaan on toki saatu vetovoimainen tähti Samuel L. Jackson, mutta hänenkään antinsa ei riitä täyttämään laimean käsikirjoituksen puutteita. Hayden Christensen ja Rachel Bilson kykenevät hekin vain välttäviin suorituksiin.

Genre: Toiminta / jännitys / draama



Ohjaus: Doug Liman



Pääosissa: Hayden Christensen, Samuel L. Jackson, Diane Lane, Jamie Bell, Rachel Bilson



Ensi-ilta: 7.3.2008



Kesto: 1:30

Pisteet 3/5