Matthau Mikojan : Stiletto Heels

Singlet
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Bloodpit-yhtyeessä aiemmin lauleskellut Matthau Mikojan yrittää nyt käynnistellä jonkinlaista soolouraa. Ainakaan ensimmäisen singlen perusteella hänen ei vielä kannata jättää päivätyötä, vaikka esikoisalbumi onkin pian tulossa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Esikoissingle Stiletto Heels on ei kykene olemaan edes välttävä tuotos. Soundiltaan 60-luvun perusrockia oleva kappale on kappaleena puuduttavan tylsä, eikä hittikoukkua löydy vaikka kuinka hakisi. Lisäksi kappaleen tuotanto on epäonnistunut pahasti, sillä esimerkiksi Matthaun vokaalit kuulostavat siltä kuin ne tulisivat suoraan kaivosta. Myös varsinainen soitanto liene äänitetty studion sijaan alikulkutunnelissa.

Singlen kakkosbiisinä kuultava Print Lies on jo selvästi toimivampi paketti, mutta sekin jää kokonaisuutena alle keskinkertaiseksi. Siinäkin soundipuoli on varsin onnistunut, mutta tunnelma latistuu, kun Matthau päästetään mikrofonin eteen. Ihmeellisintä tässä singlessä on se, että levy-yhtiö on yleensäkin päästänyt keskeneräisen kappaleen julkaisuun saakka. Miksi?

Pisteet 1/5

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Singlet.