Teräsbetonilla karu kotiinpaluu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Serbiassa Suomen euroviisuedustajana kilpaillut Teräsbetoni palasi Suomeen sunnuntai-iltana hieman kello 23.00 jälkeen. Kansanjuhlan sijaan paluu oli varsin karu, sillä yhtyettä vastassa oli fanijoukkojen sijaan vain pari toimittajaa ja kitaristi-Järvisen vaimo.

Pari viikkoa reissussa olleen yhtyeen laulaja J. Ahola kertoi Iltalehdelle suuntaavansa baariin Tampereelle, mutta yhtyeen muut jäsenet jatkoivat lentokentältä kotiinsa. Yhtyeen rumpali totesi äskettäin menevänsä naimisiin, jos yhtye voittaisi Euroviisut. Nyt häät ilmeisesti hieman siirtyvät.

Monet suomalaiset kokoontuivat seuraamaan lauantain finaalilähetystä ravintoloihin, joissa viisutunnelma oli korkealla. Suomenliput liehuivat ja ”Torilla tavataan!”-huudot raikasivat. Pisteidenlaskun edetessä tunnelma kuitenkin latistui maa maan jälkeen, ja lopullinen sijoitus oli useimmille pettymys.

Euroviisujen finaalipaikka oli joka tapauksessa hieno saavutus, joka toteutui lisäksi suomenkielellä.