Batman-tähti hakkasi äitinsä ja siskonsa?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalla juuri rytinällä ensi-iltansa saaneen Batman – Yön ritari -elokuvan tähti Christian Bale on joutunut varsin erikoisten epäilyjen kohteeksi. Hänen epäillään nimittäin syyllistyneen äitinsä ja siskonsa pahoinpitelyyn.

The Sun -lehden mukaan poliisi etsi Balea jo maanantaina Batman-elokuvan ensi-iltapäivänä, mutta viranomaiset eivät halunneet häiritä ensi-iltajuhlia ja päättivät kutsua tähden kuulusteluihin tiistaiksi. Poliisi on vahvistanut tutkinvansa tapausta, mutta ei vahvistanut Christian Balen osallisuutta tutkimuksiin.

Epäilty äidin ja siskon pahoinpitely olisi lehden mukaan tapahtunut Lontoossa sijaitsevassa hotellissa sunnuntaina. Perheenjäsenet tekivät asiasta ilmoituksen poliisille jo samana iltana ja sittemmin jutun tutkinta siirtyi Scotland Yardille.