Supermalli Eva Herzigova nakuilee, katso kuvat!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tsekkiläissyntyinen supermalli Eva Herzigova on pysytellyt viime aikoina poissa kohuotsikoista ja nakukuvista. Nyt Herzigova nähdään kuitenkin poseeraamassa yläosattomissa DT-lehden marraskuun numeron kannessa ja sisäsivuilla.

35-vuotias supermalli esiintyy monissa kuvissa yläosattomissa kesäisissä tunnelmissa muiden muassa rannalla ja niityllä. Kuvien henki on peräsin 60-luvulta. Katso hehkeät kuvat tästä!

Taannoin myös Eva Mendes poseerasi samaisen lehden kannessa ja sisäsivuilla. Herzigovasta poiketen Mendez esiintyi lehdessä alastomana. Katso nämä kuvat tästä.

Eva Herzigova on ehtinyt urallaan tehdä jonkin verran töitä myös näyttelijänä. Hän on ollut mukana seitsemässä elokuvassa, joista kuusi on päätynyt valkokankaalle. Kovin suuria elokuvamenestyksiä joukossa ei kuitenkaan ole, ja tuorein leffakin on vuodelta 2005.