Teron ja Hennan levoton sviittiyö

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa negatiivisia tuntemuksia jo etukäteen erityisesti Tuulille aiheuttanut Teron ja Hennan yhteinen sviittiyö ei johtanut kovinkaan merkittäviin tilanteisiin parin välillä. Henna olisi puheidensa perusteella ollut valmis seksiin, mutta Tero ei saanut itsestään juuri mitään irti.

Sviittiin päästyään BB-Henna ja BB-Tero keskustelivat suhteellisen sekavia parin tunnin ajan. Selvästi juopuneen Teron höpinät liittyivät pääasiassa seksiin ja seksisanastoon. Henna tyytyi hieromaan Teron rintaa ja kokeilemaan hieman myös miehen muuta varustusta, mutta siitä huolimatta mitään merkittävää ei lopulta tapahtunut.

Hieman kahden jälkeen he päättivät ryhtyä nukkumaan. Yöstä tuli siitä huolimatta levoton. Tero ei nimittäin saanut millään unen päästä kiinni ja hän pyöri sängyssä levottomasti vielä kuuden maissa aamulla. Välillä myös Henna heräsi Teron pyörimiseen.

Tämä oli Hennan viimeinen mahdollisuus pokata Tero BB-talossa, sillä tänään toinen heistä häädetään talosta.