Pako-sarja kohtaa loppunsa?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin suosituksi noussutta Pako-televisiosarjaa on tehty jo neljän tuotantokauden ajan, vaikka ensimmäisen kauden juonikuvion perusteella sen ei olisi uskonut selviävän yhtä kautta pidemmälle. Nyt sarja on kuitenkin mahdollisesti kohtaamassa loppunsa.

Sarjan päätähti Wentworth Miller ja kumppanit ovat nimittäin saaneet tuotantoyhtiöltä ilmoituksen, jonka mukaan neljännen kauden kuvauksia jatketaan vielä kahdella lisäjaksolla. Spekulaatioiden mukaan nämä jaksot tulevat olemaan sarjan loppuhuipennus ja Pako-sarjan tarina jää lopulta neljän tuotantokauden mittaiseksi.

Fox-kanava ei ole kuitenkaan suostunut kommentoimaan sarjan lopettamishuhua. Joidenkin arvioiden mukaan kaksi lisäjaksoa voisivat olla myös lisämateriaalia tai seuraavan kauden pohjustusta. Stara tapasi taannoin näyttelijä Wentworth Millerin Los Angelesissa. Lue miehen haastattelu tästä.