Salamointi säikytti BB-asukkaita

Big Brother · Stara.fi

Kuluvan tuotantokauden viimeiseen häätöäänestykseen parhaillaan valmistautuvat Big Brother -asukkaat ovat joutuneet muiden eteläsuomalaisten tapaan talvimyrskyn kouriin. Iltapäivällä asukkaat säikähtivät myös yllättävää ukkosta.

BB-Johan, BB-Tero ja BB-Jarmo päättivät piristää päiväänsä juoksemalla talon pihamaalla lumisateessa nakuina, vain sukka intiimien paikkojensa peittona. Pian tämän jälkeen BB-Anna totesi nähneensä lumimyrskyssä salaman ja kuulleensa myös ukkosen jyrinän. Muut asukkaat eivät kuitenkaan säikähtänyttä naista heti uskoneet.

Erityisesti Johan ryhtyi väittelemään Annan kanssa siitä voiko talvella salamoida. Anna näki kuitenkin aivan oikein, sillä Helsingin ja Espoon alueilla nähtiin tänään lumimyrskyn keskellä myös salamoita. Ilmatieteen laitoksen mukaan talvinen salamointi on harvinaista, mutta sellaista sattuu muutaman kerran talvessa.