Anniina ja Tero taistelevat Big Brotherin voitosta

Big Brother · Stara.fi

Suomen kuluvan kauden Big Brother huipentuu tänä iltana finaalilähetykseen, kun reilun kolmen kuukauden kilpailu päättyy. Finaalissa on mukana neljä asukasta.

Monien vaiheiden jälkeen finaaliviikolle ovat selvinneet Anniina, Tero, Johan ja Jarmo. Tuotantoyhtiön julkaiseman tiedon mukaan tämän hetken äänestystilanteen perusteella BB-Anniina on viemässä voiton, mutta BB-Tero on hänestä vain muutaman prosentin kymmenyksen päässä. Voittokamppailu käydään joka tapauksessa heidän välillään, sillä ero Johaniin ja Jarmoon on yli 15 prosenttia.

Big Brotherin yleisöäänestyksen todenperäisyys on kuitenkin viime aikoina kyseenalaistettu, kun tuloksissa on tapahtunut lähes mahdottomia muutoksia hyvin lyhyessä ajassa. Staran syyskuussa suorittaman lukijakyselyn mukaan luottamus äänestyksen rehellisyyteen on varsin heikolla tasolla. Kyselyyn vastanneista 1.600 lukijasta nimittäin peräti 61 prosenttia ilmoitti, ettei usko tekstiviestiäänestysten tulosten olevan rehellisiä ja vain 16 prosenttia ilmoitti luottavansa tuloksiin.

Uusimmat