Lukijat: Big Brotherin äänestys on epärehellinen

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -kilpailun häätöäänestyksen maksullisten tekstiviestien vaikutusta äänestystulokseen on viime aikoina epäilty julkisesti. Epäilyt saivat alkunsa, kun taannoin häädetyn Markon äänestystilanne muuttui muutamassa minuutissa lähes kymmenen prosenttia. Epäilyjä kasvatti myös Nikon nopeasti muutunut tilanne viime sunnuntaina äänestyksessä.

Aiheesta on tehty jo muiden muassa adressi, jossa koko ohjelmaa vaaditaan lopetettavaksi väitetyn äänestäjien huijauksen takia. Adressin on allekirjoittanut tähän mennessä jo 5.500 ihmistä.

Myös Staran suorittaman lukijakyselyn mukaan luottamus äänestyksen rehellisyyteen on varsin heikolla tasolla. Kyselyyn vastanneista 1.600 lukijasta nimittäin peräti 61 prosenttia ilmoitti, ettei usko television tekstiviestiäänestysten tulosten olevan rehellisiä ja vain 16 prosenttia ilmoitti luottavansa tuloksiin.