Tässä on vuoden hellyttävin YouTube-hitti, katso video!

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Joulu on ystävyyden ja rakkauden aikaa, joten nyt on hyvä tilaisuus palata myös erääseen kuluneen vuoden puhutuimmista YouTube-videoista. Videolla nähdään Christian-leijonan ja hänen kasvatti-isäntiensä John Rendallin ja Ace Bergin lämmin jälleennäkeminen.

Harrodsin tavaratalosta vuonna 1969 ostettu leijonanpentu asusti Lontoossa kunnes kasvoi liian suureksi vankeuteen. Isäntäpariskunta päätti toteuttaa mahdottoman ja opettaa lemmikkinsä villieläinten tavoille Afrikassa. Se onnistui ja isännät palasivat onnellisina kotiinsa.

Vuoden kuluttua John Rendall ja Ace Berg halusivat kuitenkin tavata Christianin uudelleen, mutta paikalliset kertoivat sen olevan laumansa johtaja ja väittivät ettei se voi enää muistaa ihmisiä. Toisin kuitenkin kävi. Tapaamisesta kertova YouTube-video on katsottu useita miljoonia kertoja ja siitä on muodostunut vuoden hellyttävin nettivideo, joka on vuodattanut ilon kyyneleitä ympäri maailmaa.

Katso hellyttävä video tästä tai artikkelin alta. Alkuperäinen ja pidempi dokumentti jälleennäkemisestä löytyy tästä. Siitä selviää myös, että vuoden aikana Christian oli löytänyt itselleen puolison ja saanut jälkikasvua.

Uusimmat