Jippu sai kultaa kakkosestaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu kotimainen laulaja-lauluntekijä Jippu on saanut kultaa Kuka teki minusta tän naisen -kakkoslevystään. Levyä oli eiliseen mennessä myyty kultalevyyn oikeuttavat 15.000 kappaletta.

Huhtikuun alussa julkaistu levy nousi tuolloin suoraan albumilistan ykköseksi ja vietti listalla 21 viikon ajan. Albumilta on tähän mennessä lohkaistu singleinä kappaleet Kanna minut, levyn nimibiisi Kuka teki minusta tän naisen ja Kotiteollisuus-kierrätys Tuonelan koivut.

Jippu on aiemmin saanut kultaa myös esikoislevystään Salaisuuksia joita yksinäiset huutaa unissaan. Tätä Emma-palkittua levyä on myyty yli 20.000 kappaletta.

Tammikuun 23. päivästä alkaen Jippu laajentaa toimialaansa myös ravintolapuolelle. Hän emännöi nimittäin Helsingissä uutta Jippu Cafe – Kuolemattomat -nimistä klubia. Teemailloissa hän esittää kuolemattomien legendojen tuotantoa sekä omia kappaleitaan. Klubi järjestetään Bulevardin Kahvisalongissa.