Depeche Mode julkaisee keväällä uuden levyn

Viihdeuutiset · Stara.fi

Konemusiikin pioneereihin koko uransa ajan kuulunut Depeche Mode julkaisee uuden albuminsa 22. huhtikuuta. Sounds of The Universe -nimisen levyn kerrotaan olevan monipuolinen kokonaisuus. Levyn ensimmäisenä singlenä julkaistaan biisi nimeltä Wrong.

Santa Barbarassa ja New Yorkissa uutta levyään työstänyt Depeche Mode käytti levytyssesioissa paljon vanhanaikaisia instrumentteja analogisista syntetisaattoreista rumpukoneisiin taikoakseen albumille haluamansa retro-futuristiset sovitukset. Levyn lyriikat liikkuvat paljolti Depeche Modelle tyypillisissä maailmoissa, mutta ne sisältävät nyt enemmän mustaa huumoria kuin yksikään aiempi Depeche Mode -julkaisu.

Uuden levyn biisejä ovat kirjottaneet sekä Depeche Moden pääasiallinen biisinikkari Martin Gore että Dave Gahan, jonka biisejä on kuultu miehen kahden sooloalbumin lisäksi myös Depeche Moden vuonna 2005 julkaistulla Playing The Angel -albumilla. Uuden levyn ajattomasta soundista vastaa tuottaja Ben Hillier.

Depeche Mode on ollut yksi merkittävimmistä ja raja-aitoja rikkoneimmista yhtyeistä viimeisen 25 vuoden aikana. Vuonna 1981 perustettu bändi nauttii yhä sekä kriitkoiden suosiosta että kaupallisesta menestyksestä ympäri maailmaa.

Yhtyeen kaikki yksitoista studioalbumia ovat päässeet albumilistan kymmenen parhaan joukkoon sekä kotimaassaan Isossa-Britanniassa että Yhdysvalloissa, mutta myös yli kahdessakymmenessä maassa ympäri maailman. Myös yhtyeen kiertueet ovat olleet äärimmäisen suosittuja. Pelkästään edellisellä kiertueellaan Depeche Mode kiersi 31 soittaen yli 2,8 miljoonalle ihmiselle. Suomessa Depeche Mode on esiintynyt viimeksi maaliskuussa 2006.