Flash of Genius

Elokuvat · Stara.fi

Suuryritykset ympäri maailmaa käyttävät usein häikäilemättömästi hyväkseen kokoaan varastaessaan pieniltä yrityksiltä ja ihmisiltä. Samalla yhtiöt syyllistyvät jopa rikoksiin ja rikkomuksiin, mutta pääsevät silti usein kuin koira veräjästä.

Flash of Genius kertoo toisenlaisen tositarinan 1960-luvulta. Professori Robert Kearns (Greg Kinnear) keksii autoon tuulilasinpyyhkijän, jonka hän innoissaan esittelee autonvalmistaja Fordille. Yhtiö on keksinnöstä innoissaan, mutta ei lopulta ostakaan sitä. Kauppoja ei tullut, mutta Kearns huomaa kuitenkin pian, että miljooniin Fordin autoihin asennetaan hänen keksintönsä. Hän itse ei saa hengentuotteestaan penniäkään tai edes kunniaa.

Professori aloittaa mahdottomalta tuntuvan projektin, jossa hän haluaa saada rikollisen suuryhtiön vastuuseen ja tunnustamaan varkauden. Kyseessä on malliesimerkki Daavid ja Goljat -tyylisestä asetelmasta, jossa suuryritys käyttää kaikkia mahdollisia keinoja nujertaakseen pienen keksijän. Ford saa kuitenkin huomata, että periaate on joillekin tärkeämpi kuin raha, sillä yhtiö on joutumassa vääjäämättä kohti ratkaisevaa oikeudenkäyntiä.

Elokuvan tarina on jo pelkästään sen todenperäisyyden perusteella loistava esimerkki siitä, että joskus suuretkin yhtiöt voivat joutua vastuuseen teoistaan. Käsikirjoitus on tehty taidolla ja intensiteetti säilyy hyvin loppuratkaisuun saakka. Sivuosissa nähdään pari heikompaakin esitystä, mutta Kinnear toimii pääroolissa erittäin hyvin. Elokuva lähtee liikkeelle hieman verkkaisesti, mutta tunnelma tiivistyy loppua kohti hienosti.

Genre: Draama
Ohjaus: Marc Abraham
Pääosissa: Greg Kinnear, Lauren Graham, Dermot Mulroney, Alan Alda
Ensi-ilta: 9.1.2009
Kesto: 2:02

Pisteet 3/5

Uusimmat