Taylor Swift : Love Story

Singlet · Stara.fi

Yhdysvaltojen suosituimpien teinitähtien joukkoon raketin lailla noussut 19-vuotias Taylor Swift on suomalaisille vielä suhteellisen uusi tuttavuus, mutta rapakon takana hän oli viime vuoden myydyin artisti.

Taylor Swiftin debyyttialbumi Fearless julkaistaan Suomessa vasta 11. maaliskuuta. Levyn ensimmäisenä singlelohkaisuna kuullaan nyt kappale Love Story. Se on kepeä pop-ralli, jonka lyriikoista löytyy koskettavan kaunis tarina.

Soundeiltaan biisi edustaa kuitenkin sitä jenkkiosastoa, jossa ei ole juuri koukkuja eikä dynamiikkaa, vaan jossa paahdetaan kappale läpi korkeintaan yhdellä pienellä breikillä ja loppuosan modulaatiolla. Tästä syystä biisistä ei jää kovinkaan kummoista muistijälkeä sen kuuntelun jälkeen. Muistijälki on hitin merkki, joten mistään jättihitistä tässä ei ole kyse.

Myös näyttelijänuraa parhaillaan käynnistelevä Taylor Swift vastaa pääosin itse omasta musiikistaan, mikä on omiaan antamaan erityistä painoarvoa nuoren tähden tuotannolle. Love Story toimii hyvin radion soittolistan täytteenä, kun kappaleen singleltä niin ikään löytyvä US Pop Mix -versio antaa biisille vielä hieman ykkösversiota enemmän puhtia.

Pisteet 3/5