Mira Sorvinolta hampaat sisään kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-kaunotar Mira Sorvino nähdään pian suuren budjetin minisarjassa nimeltä The Last Templar in Morocco. Kuvaukset eivät kuitenkaan sujuneet häneltä aivan saumattomasti, sillä näyttelijä menetti rytäkässä viisi hammastaan.

Arkeologia NBC-kanavan sarjassa esittävä 41-vuotias Mira Sorvino harjoitteli kuvauksia varten karatea ja halusi ehdottomasti tehdä nykyisin kovasti yleistyneen tavan mukaan myös omat stunttinsa. Päätös ei välttämättä ollut kuitenkaan kovin viisas.

– Olimme kuvaamassa venekohtausta, jossa olemme merellä kaikkien aikojen suurimmassa myrskyssä. Yhtäkkiä jättimäinen aalto pyyhkäisi ylitsemme ja pudotin piilolinssit silmistäni. Sitten suuri koukku heilahti osuen suoraan kasvoihini rikkoen viisi hammastani, Mira Sorvino kertoi Access Hollywoodin mukaan.

– Tämän jälkeen kuvausryhmä kiiruhti paikalle ensiapulaukun ja meikkien kanssa. Upea ohjaajamme kuitenkin päätti, että kuvaamme heti perään vastanäyttelijäni Scott Foleyn kanssa kaikkien aikojen upeimman suudelman, vaikka suuni oli veressä.

Minisarjan ensimmäinen osa esitettiin Yhdysvalloissa 25. tammikuuta.

Uusimmat