Pete Parkkonen debytoi First Album -levyllä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viimeisimmän Idols-kilpailun suurin suosikki Pete Parkkonen julkaisee odotetun esikoisalbuminsa 11. maaliskuuta. Levyn nimeksi on tulossa First Album.

Parkkosen ensimmäinen single julkaistaan maanantaina 16. helmikuuta. Single on nimeltään Girl In A Uniform. Peten esikoislevyn tuottajina ovat toiminut Rauli ”Illusion Rake” Eskolin, jonka käsialaa on aiemmin kuultu muiden muassa Anna Abreun ja Maj Karman tuotannoissa.

Tähän saakka Idols-tähtien esikoislevyt ovat useimmiten sisältäneet vain muiden kirjoittamia kappaleita ja artisti on yleensä saanut osallistua aktiivisemmin levyntekoon vasta toisella levyllään, mikäli sellainen on ylipäätään julkaistu. Pete Parkkonen haluaa kuitenkin saada omaa musiikkiaan jo debyyttialbumilleen.

– Tein heti alusta selväksi, että haluan levylle myös omia biisejäni, Pete kertoi taannoin Ilta-Sanomissa.

Idols-menestyksestään huolimatta Pete Parkkonen jatkaa koulunkäyntiä ja aikoo päästä ensi keväänä ylioppilaaksi. Hän etsii parhaillaan asuntoa Helsingistä, mutta käy samalla koulua kaukana Pihtiputaalla. Avoliitto tyttöystävän kanssa ei ole vielä ajankohtainen.