Maailman karmein ”kauneusleikkaus” – ruiskutti ruokaöljyä kasvoihin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalta ja erityisesti Yhdysvalloista löytyy monia karmeita esimerkkejä liiallisuuksiin menneiden kauneusleikkausten vaikutuksista. Maailman ehkäpä karmaisevin tapaus löytyy kuitenkin Etelä-Koreasta.

48-vuotias eteläkorealainen Hang Mioku kävi ensimmäisessä leikkauksessaan jo 20 vuotta sitten ja jäi kerrasta koukkuun. Myöhemmin hän joutui muuttamaan Japaniin, koska korealaiset lääkärit eivät enää suostuneet leikkelemään häntä. Lääkäreiden mukaan kyseessä oli vain psyykkinen ongelma.

Miokun kasvot olivat jo tuolloin paisuneet, mutta nainen oli itse tyytyväinen tuloksiin ja jatkoi leikkauksia. Myöhemmin hän palasi kotimaahansa, mutta hänen vanhempansa eivät enää tunnistaneet naisen kasvoja. Vanhemmat passittivat Hang Miokun psyykkiseen hoitoon, mutta tämä jatkoi kuitenkin ”kauneushoitojaan”.

Tuolloin lääkäri antoi Hang Miokulle ohjeet, joiden mukaan hän kykeni ruiskuttamaan itse silikonia kasvoihinsa. Lopulta naisella ei ollut enää varaa asianmukaisiin aineisiin, joten hän päätti ruiskuttaa kasvoihinsa ruokaöljyä. Operaation lopputulos selviää näistä ja näistä karmaisevista kuvista. Nykyisin Mioku on kotimaassaan julkkis, jolle kerättiin äskettäin jopa rahaa kasvot korjaavaan kauneusleikkaukseen.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat