Suosikkisarja kriisissä – päätähdet lähtevät

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin varsin hyvin suosiota saanut televisiosarja Greyn anatomia on parhaillaan kriisissä, kun sarja menettää samanaikaisesti jopa kolme tähteään.

ABC-televisiokanavan suosikkisarjasta ovat Us Magazinen tietojen mukaan lähtemässä Katherine Heigl, T.R. Knight ja James Pickens Jr. Nämä tiedot ovat kuitenkin epävirallisia, eikä ABC ole suostunut niitä kommentoimaan. Sarjan tähdistä erityisesti Heigl on tehnyt jo varsin menestyksekästä uraa myös valkokankaalla.

Pickens vahvisti tähtien lähdön lehdelle ja kertoi Katherinen jättävän sarjan, koska tämä haluaa suunnata jatkossa hieman erilaiselle uralle. Lehden tietojen mukaan sarjasta suunnittelisi lähtöä myös muitakin tähtiä. Katherine Heiglillä on ollut kuvauspaikalla ongelmia muiden muassa vastanäyttelijöiden kanssa.

Uusimmat