Lahden Yöt marssittaa tähtikaartin lavalle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lahden kauppatorilla juhlitaan ensi kesänä jo seitsemättä kertaa Lahden Yöt -tapahtumaa, jossa kuullaan neljänä iltana peräkkäin kotimaisia eturivin artisteja ja bändejä. Suurin osa viime vuoden artisteista on nyt pistetty vaihtoon.

Ensikertalaisia Lahden Öissä ovat Jorma Kääriäinen ja ainoan ison kokoonpanon keikan kesällä Lahdessa tekevä 26-jäseninen Riku Niemi Orchestra. Samoin tämän talven komeetta, listaykkönen Happoradio, fanaattista suosiota Suomessa ja Keski-Euroopassa nauttiva Eläkeläiset, juhlavuottaan viettävä Härmä-rockin legenda Tuomari Nurmio, suomalaisen punkin pioneeri Pelle Miljoona ja 20-vuotisjuhliaan kesällä viettävä Hausmylly.

Lisäksi mukana ovat myös muiden muassa Apulanta, Irina, Dingo, Menneisyyden vangit, Mamba ja Klamydia.

– Asiakkaat haluavat tasokasta ja monipuolista ohjelmaa. Tapahtumasta tulisi tylsä, jos vuodesta toiseen vain samat artistit olisivat estradilla. Suomessa riittää hyviä, mielenkiintoisia ja vetovoimaisia laulajia ja bändejä vaikka millä mitalla, tapahtuman järjestäjä Raimo Peltonen toteaa.

Lahden Öiden päätösklubilla lauantaina 11. heinäkuuta Alex Park Hotellin yökerhossa on pääesiintyjänä energinen lahtelainen rock- & rockabilly-trio Francine. Ikäraja tapahtumaan on 18 vuotta.