Kohujulkkis Denis Leary: ”Jätän mahdollisimman suuren hiilijalanjäljen!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Takavuosina kärkevistä kannanotoistaan ja erikoisesta huumoristaan MTV-musiikkikanavalla tunnetuksi tullut näyttelijä-koomikko Denis Leary on jälleen aiheuttanut hämmennystä varsinkin vihreiden keskuudessa.

Televisiotähti on nimittäin kertonut haastattelussa, että hänen tavoitteenaan ja elämäntehtävänään on jättää maailman suurin hiilijalanjälki. Hänellä on tosin muutamia hyviä syitä tuottaa hiilidioksidia ja muita päästöjä, mutta silti lausunto on jo tuoreeltaan saanut runsaasti kritiikkiä.

Asema 62 -sarjassa nykyisin näyttelevä kahden lapsen isä perustelee päästöjään käytänön syillä, mutta myönsi ettei välitä lainkaan toiminnastaan ympäristölle aiheutuvista haitoista.

– Tavoitteeni on jättää tälle planeetalle niin suuri hiilijalanjälki kuin voin vain mitenkään jättää. Ensinnäkin minulla on oltava kuorma-auto, koska asun suurimman osa ajastani hevosfarmilla, joten se on välttämättömyys. Maatilamme on koillisessa ja minun pitää luoda autolla myös lunta, Denis Leary kertoi Starpulse.com -julkaisulle.

– Toiseksi jos ajan, niin en tarvitse katumaasturia, mutta haluan ajaa suurella autolla. Siksi rakastan Amerikkaa. Siksi meidän tulisi mielestäni pelastaa autoteollisuutemme. Rehellisesti sanottuna en välitä voivatko lastenlapseni hengittää vai eivät. Olen mies ja mukavuudenhaluinen. Haluan kaikkea suurta.

Uusimmat