Elastinen ja Iso-H kiinni sijoitushuijauksesta – retostelivat Facebookissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisesta Fintelligens-yhtyeestä tutut artistit Elastinen ja Iso-H ovat jääneet kiinni massiivisesta sijoitushuijauksesta, jonka jäljiltä on nyt kateissa varoja noin miljoona euroa.

Miehet ovat saaneet jättisaaliin Rähinä Records -levy-yhtiönsä ja perustamansa FinCapita-sijoitusyhtiön kautta. Tähän sijoitusklubiin pääsi jäseneksi vain kutsuttuna. Jopa kolmensadan prosentin tuottoja sijoittajille luvanneen palvelun verkkosivusto on tällä hetkellä suljettuna, joten tapauksesta löytyy selviä yhtymäkohtia taannoiseen WinCapita-pyramidihuijaukseen.

Levy-yhtiön toimitusjohtaja Kimmo ”Elastinen” Laiho kiisti kuitenkin asiasta ensimmäisenä uutisoineen RTV3:n haastattelussa, että Rähinä Records liittyisi mitenkään FinCapita-tapaukseen.

– Naurettava väite. Oikaisemme asian heti johtoryhmän talviloman jälkeen, Laiho kertoi.

Tuoreimpien tietojen mukaan Elastinen ja Iso-H ovat kuitenkin olleet molempien yhtiöiden takana ja viranomaiset ovat tehneet ratsian levy-yhtiön omistamaan studioon jo 10. maaliskuuta. Viimeinen havainto hiphop-tähdistä on tehty RTV3:n kuvausryhmän toimesta Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Parivaljakko on nyt paennut viranomaisia mitä ilmeisimmin ulkomaille. Staran saamien tietojen mukaan he oleskelisivat parhaillaan Thaimaassa. Tähän viittaa ainakin toisen karkurin internetin yhteisösivustolle aiemmin tänään jättämä viesti.

– Terveiset Thaimaasta! Nopeeta rahaa! Elastinen kirjoitti aamulla Facebook-sivustolla.