Robbie Williams ei palaa Take Thatiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin poikabändeihin aikoinaan lukeutunut Take That ei tule saamaan Robbie Williamsia takaisin riveihinsä. Yhtyeen keulahahmo Gary Barlow on nyt vahvistanut asian.

Yhtyeestä vuonna 1995 menestyksekkäälle soolouralle lähtenyt Robbie Williams työstää parhaillaan seuraavaa soololevyään samassa studiossa Gary Barlow’n kanssa. Tästä sai äskettäin alkunsa sitkeä huhu, jonka mukaan Robbie harkitsisi yhtyeensä riveihin palaamista vuosien tauon jälkeen.

Robbie ei ole kiistänyt paluun mahdollisuutta, mutta Barlow on nyt kertonut radiohaastattelussa, ettei Robbien paluu ole suunnitelmissa.

– Ihmiset kysyvät koko ajan Robbien paluusta, mutta mikään ei ole muuttunut. Olemme nyt onnellinen yhtye. Robbie ei palaa yhtyeeseen, Barlow vahvisti Chris Moylesin haastattelussa.

Take That -yhtyeen vuonna 2006 tekemä paluu on onnistunut hyvin ja yhtyeen paluusingle Patience nousi jopa listaykköseksi. Robbien ura on puolestaan ollut viime vuosina alamaissa, kun hänen Rudebox-albuminsa ja kiertueensa floppasivat.