Amy Winehouse laulaa miehensä pettämisestä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuodenvaihteen aikoihin pari kuukautta Karibialla viettänyt Amy Winehouse käväisi taannoin Britanniassa työstämässä uutta levyään ja palasi pian takaisin St. Bartsin saarelle avioliitostaan huolimatta yksin.

Tämän jälkeen selvisi, että brittipopparin vankilassa istunut aviomies Blake Fielder-Civil oli pettänyt häntä ja tehnyt samalla toisen naisen, 31-vuotiaan Gilleen Morrisin, raskaaksi. Siten puntit olivat tasan, sillä Amy vietti itse romanttisia hetkiä toisen miehen kanssa Karibialla. Nyt Amy käyttää kokemuksiaan musiikin kirjoittamisessa.

Winehouse on kirjoittanut uudelle levylleen kappaleen, jonka teemana on pettäminen ja joka on saanut innoituksen Blaken touhuista.

– Hän istui kitaransa kanssa alas ja alkoi kirjoittaa kappaletta The Ultimate Betrayal. Amyn parhaat kappaleet on kirjoitettu sydänsuruisena. Haluaisimme kuitenkin mieluummin että hän olisi iloinen kuin että hän kirjoittaisi hyviä tunteikkaita kappaleta, lähde kertoi The Sun -lehden mukaan.