Pimp My Ride-tähti Xzibit esiintyy huomenna Helsingissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltalainen hip hop -artisti Xzibit tekee ensiesiintymisensä Suomessa huomenna maanantaina 27. huhtikuuta. Keikan näyttämönä toimii Helsingin Kamppiin maaliskuussa avattu klubi The Circus.

Xzibit, oikealta nimeltään Alvin Nathaniel Joiner, syntyi syyskuussa 1974 Detroitissa, Yhdysvalloissa. Hän aloitti uransa muusikkona Likwit Crew’ssa vuonna 1994. Xzibitin tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Alkaholik, Get Your Walk On, Hey Now, Paparazzi ja X.

Xzibitin  myydyin albumi Restless, on myynyt pelkästään Yhdysvalloissa yli 1,5 miljoonaa kappaletta ja hän julkaisee seitsemännen studioalbuminsa kuluvan vuoden aikana. Xzibit on musiikkiuransa ohella näytellyt lukuisissa Hollywood-elokuvissa, kuten 8 mile, xXx: State Of The Union ja Gridiron Gang. Kuluvan vuoden aikana hänet nähdään elokuvissa Bad Lieutenant: Port of Call New Orleans, Fast & Furious ja Fencewalker. Hän toimii myös Pimp My Ride -ohjelman juontajana.

Xzibitin viisi henkinen seurue saapuu Helsinki-Vantaan lentokentälle varhain maanantaiaamuna. Kentältä seurue suuntaa keskustaan syömään sekä kiertelemään paikallisia nähtävyyksiä.