X-Men Origins: Wolverine

Elokuvat · Stara.fi

Marvelin sarjakuviin perustuva suosittu X-Men -elokuvasarja saa nyt jatkoa ensimmäisellä spin off -elokuvallaan, joka kertoo leffojen päähahmoihin lukeutuvan Wolverinen syntytarinan. Kyse ei siis ole tarinan puolesta varsinaisesta jatko-osasta, mutta muuten kyllä.

Elokuva kertoo kertoo traagisen tarinan siitä, miten tavallisesta rakastavasta miehestä Loganista (Hugh Jackman) tulee kostonhimoinen ja mahtivoimainen Wolverine. Sotavoimiin yhdessä Victor Creedin (Liev Schreiber) kanssa värvätty Logan joutuu kokemaan kovia ja hän päättää lopulta jättää verilöylyt taakseen. Vuosien jälkeen hänet kuitenkin löydetään, minkä seurauksena hänen rakastettunsa surmataan.

Logan vannoo kostoa ja saa pian huomata joutuneensa osaksi suurempaa suunnitelmaa, jossa ihmisten ja mutanttien henki ei ole minkään arvoinen. Samalla hänestä tulee kuitenkin elävä sotakone Wolverine, jonka surmaaminen ei niin vain onnistukaan. Elokuvassa Wolverine kohtaa monia sarjan legendoja, joista osa on myös ennennäkemättömiä X-Men -leffafilmatisoinneissa.

Elokuvan perustarina on keskinkertaisen onnistunut, mutta juonenkäänteet ovat liian ilmiselviä. Ohjaus onnistuu lisäksi sössimään jännittäviksi aiotut kohtaukset siten, että ne latistuvat huomattavasti. Castingissä on menty metsään muiden muassa Dominic Monaghanin osalta, sillä hän on totaalisen epäuskottava roolissaan. Parhaista roolisuorituksista vastaavat Hugh Jackman ja Liev Schreiber, mutta myös Frederick J. Dukes toimii hyvin erityisesti leffan alkupuolella.

Vauhtia ja näyttäviä erikoisefektejä elokuvassa riittää aivan kylliksi, mutta kokonaisuus on yleiseltä tasoltaan korkeintaan keskinkertaista jatko-osa -kamaa.

Genre: Toiminta / fantasia / sci-fi



Ohjaus: Gavin Hood



Pääosissa: Hugh Jackman, Ryan Reynolds, Liev Schreiber, Dominic Monaghan



Ensi-ilta: 1.5.2009



Kesto: 1:49

Pisteet 3/5