Amy Winehousen comeback loppui lyhyeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Karibialla nykyisin asustava ja seuraavaa levyään valmisteleva poptähti Amy Winehouse ei ole laulanut julkisesti pitkiin aikoihin. Hänen oli määrä tehdä perjantaina paluukeikka St. Lucia Jazz Festival -tapahtumassa, mutta keikka loppui kuitenkin lyhyeen.

Luksussaarella esiintynyt tähti joutui keskeyttämään keikkansa rankkasateen takia. Kyseessä olisi ollut ensimmäinen varsinainen konsertti kahdeksaan kuukauteen. Tällä kertaa keskeytymisen syynä ei kuitenkaan ollut päihteiden käyttö, vaan luonnonvoimat.

Amy yritti vielä jatkaa esitystä, mutta huonolla menestyksellä. Hän poistui lopulta paikalta kun festivaalin valokalustoa kaatui äänikaluston päälle rikkoen laitteistoa. Amyn tiedottaja Chris Goodman kertoi poptähden haluavan esiintyä saaren asukkaille mahdollisimman pian uudelleen kiitoksena saarelaisilta saamaansa lämpimään vastaanottoon.