Petra : Valtameri

Singlet · Stara.fi

Tiktak-yhtyeen hajoamisen jälkeen sooloilemaan lähtenyt Petra julkaisee nyt toisen singlensä tulevalta esikoislevyltään. Tyylillisesti kappale jatkaa siitä mihin edellinen single Kuka mä oon jäi, mutta nyt tunnelma on aavistuksen verran melankolisempi.

Petra ei ole soolourallaan ottanut kovinkaan suurta pesäeroa Tiktak-yhtyeen kepeään poprockiin, mutta siihen ei välttämättä ole tarvettakaan. Silti tiktakmaisuus voi pitkän päälle hieman häiritä.

Kappaleena Valtameri on kaikin puoli tyylikäs ja tasapainoinen veto, jonka koukku jää kuitenkin vielä hieman pimentoon. Kappaleen tarttuvimmat osuudet kuullaan tällä kertaa kertosäkeen sijaan säkeistöissä. Kertsin ilmavuus on kuitenkin kaunista kuultavaa. Hieman suuremmalla hittimelodialla varustettuna biisistä olisi saanut oivallisen radiohitin kesäksi, mutta tälläkin koostumuksella radiosoitto on taattu.

Aku Rannilan säveltämä ja Jussi Jaakonahon tuottama viisu ei siis välttämättä ole takuuvarma ykköshitti, mutta se on silti onnistunut otos tulevalta albumilta. Kesähitti olisi kuitenkin ollut levymyynnin kannalta paikallaan näin kesän kynnyksellä. Joka tapauksessa tässä on parempi biisi kuin taannoinen esikoissingle. Valtameri antaa luvan odottaa varsin monipuolista esikoisalbumia.

Pisteet 4/5