Twilight-leffan jatko-osan käsikirjoitus roskiin!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime talvena teinisuosikiksi nousseen Twilight-elokuvan jatko-osa New Moon – uusikuu on parhaillaan jo työn alla. Jonkun asianosaisen mukaan leffa on kuitenkin silkkaa roskaa, sillä elokuvan käsikirjoitus löytyi viikonloppuna roskiksesta.

St. Louisissa asuva kauneussalongin omistaja Casey Ray yllättyi kovasti huomatessaan roskalaatikossa muiden roskien joukossa kaksi paperinivaskaa, jotka molemmat osoittautuivat Hollywood-elokuvien käsikirjoituksiksi. New Moon -elokuvan lisäksi hän löysi myös Remember Me -elokuvan käsiksen. Roskalaatikko sijaitsi sikäläisen hotellin liepeillä.

Käsikirjoitusten omistajasta ei ole tietoa, mutta samaan aikaan samassa hotellissa asuivat muiden muassa Hollywood-tähti George Clooney ja näyttelijätär Anna Kendrick, jotka kuvaavat alueella Up In The Air -elokuvaansa, uutistoimisto AP kertoi. Anna esittää Twilight-leffassa Jessicaa, joten hän on todennäköisesti heittänyt leffakäsiksen roskiin joko tahallaan tai vahingossa. Tähden tiedottaja on kuitenkin kiistänyt epäilyt.