Julkkisparin eron aiheuttanut mysteerimies olikin homo

Viihdeuutiset · Stara.fi

Toissapäivänä julkisuuteen levisi tieto julkkispari Katie Pricen ja Peter Andren avioerosta. Peterin mukaan eron syynä oli Katien käytös juopuneena. Viimeinen niitti saatiin, kun Peter näki lehtikuvat, joissa Katie juhli railakkaasti vieraan miehen kanssa.

Nyt on selvinnyt, että kuvissa Jordanin kanssa bristolilaisessa yökerhossa ”kuherrellut” mieshenkilö Spencer Wilton onkin tunnettu homoseksuaali. Kuvia tilanteesta löytyy tästä. Kansainvälinen puvustaja on itse astunut julkisuuteen ja ilmoittanut, ettei hänellä voi tästä syystä olla mitään tekemistä avioeron kanssa.

– Ei ole mitään selitettävää. Vietimme vain hauskaa iltaa ulkona. Siinä ei ollut mitään. Olimme olleet hevoskilpailuissa ja sen jälkeen lähdimme ulos. Koko juttu on paisunut aivan liikaa, Spencer Wilton kertoi The Sun -lehdelle.

Wilton ja Katie Price kuvattiin perjantaina juhlimassa yhdessä kosteissa merkeissä. Homopaljastus tuskin eroa kuitenkaan peruuttaa, sillä Peter Andre on lopen kyllästynyt vaimonsa alkoholiongelmaan ja sen kieltämiseen. Popparin mukaan tuleva ex-vaimo on täysin kontrolloimaton juovuksissa.

– Kukaan ei tunne itseään uhatuksi, kun Katie on selvinpäin. Mutta tiedän hänen kykenevän aivan mihin tahansa jos hän on juovuksissa. Hänen sisäinen paholaisensa tulee esiin ja hänestä tulee painajainen. Luotan häneen kun hän on selvä, mutta en voi luottaa häneen kun hän on juonut, Peter Andre kertoi.