Täh, Moby näyttelemään suosittuun komediasarjaan?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Konemusiikin edelläkävijöihin 90-luvun puolivälissä lukeutunut newyorkilainen artisti Moby on tekemässä mielenkiintoisen aluevalloituksen. Kaupallisuutta avoimesti vastustanut entinen punkkari on nimittäin kiinnitetty vierailemaan 30 Rock -komediasarjassa.

Konemusiikkitähti nähdään vierailemassa tilannekomiikkaan keskittyvässä sarjassa jo tällä viikolla, kun Yhdysvalloissa nähdään ohjelman kolmannen tuotantokauden päätösjakso. Moby ei ole kuitenkaan ainoa finaaliviikon jaksojen vierailija, sillä tuotantoyhtiön mukaan sarjan tähdet Tina Fey ja Alec Baldwin saavat ohjelmaansa myös muita ”huippusalaisia” vierailijoita.

Moby paljasti kuitenkin tulevan yllätysvierailunsa etukäteen blogissaan, mutta joutui käyttämään poikkeuksellisia sanakäänteitä.

– Yritän epäsuorasti tuoda julki jotain. 30 Rock on mahdollisesti lempisarjani televisiossa. Tänä torstaina nähdään 30 Rock -sarjan kauden päätösjakso. Monet muusikot ovat tehneet cameo-rooleja sarjan finaalijaksoissa.

– En osaa nimetä mitä muusikoita ohjelmassa on nähty. Mikäli minä tekisin cameo-roolin, en saisi julkistaa sitä. Jos tekisin cameo-roolin, olisin aika onnellinen. Tällä hetkellä olen onnellinen, Moby kirjoitti paljastamatta asiaa kuitenkaan suoraan.