Isä pelkää Amy Winehousen kuolevan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan uutta levyään Karibialla työstävä brittipoppari Amy Winehouse sairastui viime vuonna parantumattomaan keuhkotautiin. Huumeet jättänyt laulaja polttaa kuitenkin edelleen ja käyttää myös alkoholia.

Winehousen Mitch-isän mukaan Amy kärsii alkoholismista. Isä onkin nyt kertonut pelkäävänsä tyttärensä kuolevan viinaan. Amyn kanssa läheisissä väleissä oleva isä vierailee parhaillaan tyttärensä luona St. Lucian saarella. Isä on tyytyväinen huumeiden käytön loppumiseen, mutta nyt huumeiden tilalle ovat tulleet muut päihteet.

– Sen jälkeen kun hän oli kahteen otteeseen kuolla huumeisiin, on hienoa nähdä hänet hymyilemässä ja kävelemässä. Hän on kehittynyt paljon, mutta on kuitenkin koukussa kovien huumeiden sijaan alkoholiin. En haluaisi kokea sitä enää uudelleen.

– Olen ottanut kaikkeen tuohon hieman välimatkaa. Mitä tapahtuu, tapahtuu. Se on hänen elämänsä ja hänen uransa. Hän tehköön päätöksensä.