Naamiomiehet ryöstivät rocktähden levytysstudion edustalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositun Pearl Jam -yhtyeen jäsen Jeff Ament joutui viime kuussa väkivaltaisen iskun uhriksi bändinsä studion edustalla Atlantassa, Yhdysvalloissa.

Viranomaisten mukaan kolme naamioitunutta ja mustiin pukeutunutta miestä tuli bändin käyttämän Southern Tracks -nimisen studion pihamaalle metsästä samaan aikaan kun Jeff Ament ja studion henkilökuntaan kuuluva Mark Anthony Smith saapuivat paikalle vuokratulla Jeep-autollaan.

Miehet iskivät autosta rikki kolme ikkunaa. Tämän jälkeen he ottivat autosta kaksi kannettavaa tietokonetta ja yhden BlackBerry-puhelimen sekä vaativat saada rahaa. Ament nousi autosta matkustajan puolen etuovesta ja yritti juosta pakoon. Yksi miehistä ehti kuitenkin iskeä hänet maahan ja varastaa hänen passinsa, Yahoo! News uutisoi.

Törkeään ryöstöön syyllistyneet miehet saivat saaliikseen yhteensä noin 7.000 dollarin arvosta esineistöä. Rocktähti sai hoitoa paikalle kutsutussa ambulanssissa, mutta hän ei saanut ryöstössä vakavia vammoja. Valvontakamera tallensi tapahtumat, mutta naamiomiehet ovat edelleen tavoittamatta. Samalla studiolla ovat työskennelleet myös muiden muassa Aerosmith, Stone Temple Pilots ja Bob Dylan.