Skandaali: Venäläinen euroviisutuomari dokasi itselleen eron

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lauantaina Euroopan maissa jännitetään tämän vuoden Euroviisujen finaalia. Kulissien takana on nyt kuitenkin kuohunut, kun Venäjän viisuraadin puheenjohtaja Philip Kirkorov joutui eroamaan.

Järjestäjämaan tuomaristoa edustanut Kirkorov joutui huonoon valoon, kun selvisi, että hän oli juhlinut railakkaasti yhdessä Norjan edustajan, viisujen ennakkosuosikin Alexander Rybakin kanssa. Huhujen mukaan tuomari ja laulaja nauttivat yhdessä vodkaa ja ruokaa.

Tiedon levittyä julkisuuteen siitä aiheutui epäilyjä tuomarin puolueettomuudesta, joten Kirkorov on nyt katsonut parhaaksi erota tehtävästään. Lisäksi kyseessä oli selvä sääntörikkomus, sillä Euroviisujen säännöt kieltävät tuomariston ja artistien yhteydenpidon ennen tulosten julkistamista.

– Nämä säännöt ovat ehdottomat ja juryn antamat äänet vaikuttavat 50% lopputulokseen. Juryn jäsenet eikä tietenkään juryn puheenjohtaja saa suosia ketään artistia viisuissa, EBU:n suomalaisjäsen Kjell Ekholm vahvisti Iltalehdelle Moskovassa.