Pete Parkkonen ei läpäissyt yo-kirjoituksia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Idols-kilpailusta tuttu poptähti Pete Parkkonen ei ole läpäissyt ylioppilaskirjoituksia. Sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan laulaja ei siten tule tänä keväänä myöskään juhlimaan valkolakkia.

Pihtiputaalla syntynyt 19-vuotias Pete Parkkonen osallistui ylioppilaskirjoituksiin Pihtiputaan lukiossa, vaikka hän asuu nykyisin Helsingissä. Keikkailu ja esikoislevyn tekeminen veivät laulajan aikaa kuitenkin siinä määrin, ettei hän ehtinyt keskittyä tutkinnon suorittamiseen.

– Vaikka muutankin nyt Helsinkiin, käyn Pihtiputaalla koulun takia. Aion saada lakin, mutta arvosanoilla ei ole väliä, Pete myöntää ja sanoo läpipääsyn riittävän, Parkkonen kertoi joulukuussa Ilta-Sanomille.

Parhaillaan Pete Parkkonen on mukana Staran vuosittaisessa Mister Pop -äänestyksessä, joka päättyy huomenna sunnuntaina. Parkkonen on tällä hetkellä sijalla kolme, kun kahta kärkipaikkaa hallitsevat suvereenisti Koop Arponen ja Antti Tuisku. Äänestykseen voi osallistua tästä.