Povipommi Pamela Anderson liian seksikkäänä gaalaillassa? Katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Baywatch-televisiosarjasta ja Playboy-lehdestä tunnetuksi tullut povipommi Pamela Anderson osallistui viikonloppuna Itävallassa järjestettyyn AIDS-gaalaan. Hänen kimalteleva asuvalintansa aiheutti kuitenkin kohua yliampuvalla seksikkyydellään.

41-vuotias julkkistähti ei välttämättä esiintynyt ikäiselleen sopivalla tavalla marssiessaan gaalan esiintymislavalle kasarilookissa ja minikokoisessa kullanhohtoisessa bikiniasussa, josta hänen rintansa pyrkivät kaikin voimin vapautumaan. Rohkean asun lisäksi hänellä oli rekvisiittana mukanaan suurehko ghettoblaster. Katso kuvat tästä.

Tapahtumassa nähtiin esiintymässä Katy Perry, joka yleensä kohahduttaa asuvalinnoillaan. Tällä kertaa Pamsu veti kuitenkin pidemmän korren – tai alitti matalamman riman. Joka tapauksessa rohkeakin asuvalinta meni ainakin hyvään tarkoitukseen. Muita julkkistähtiä kemuissa olivat muiden muassa Bill Clinton, Eurythmics, Ivana Trump ja Eva Longoria.