Jennifer Aniston sairastui uupumukseen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Jennifer Aniston on viime aikoina ollut otsikoissa lähinnä miessuhteidensa merkeissä. Vain muutama päivä sitten hän paljasti aikovansa jättää näyttelemisen ja ryhtyvänsä elokuvaohjaajaksi.

Nyt Jennifer Aniston joutuu mahdollisesti ottamaan koko urallaan pienen aikalisän, sillä hänen kerrotaan sairastuneen uupumukseen. Näyttelijänuransa lisäksi myös omaa tuotantoyhtiötään pyörittävän supertähden kiireinen aikataulu on tuottanut tulosta negatiivisessa mielessä.

– Jen on itse halunnut mukaan tähän The Baster -elokuvaan, vaikka samaan aikaan hänen täytyy lennellä ympäri maailmaa markkinoimassa uutta Management-elokuvaansa, lähipiiristä kerrottiin Access Hollywood -julkaisulle.

– Hänen elämänsä on hektistä joka tapauksessa, kun hänen täytyy toimia myös tuottajana ja selviytyä samaan aikaan julkisuuden kanssa. Nyt kaikki on vain kaatumassa hänen päälleen muutaman viime päivän aikana, joten hänen on käsketty pitää taukoa kaikesta. Hän on todella uupunut.