Green Dayn albumin myynti kiellettiin – bändi raivostui

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen albumilistalla julkaisuviikollaan suoraan neljäntenä debytoinut Green Day -yhtyeen uusi levy 21st Century Breakdown on vedetty myynnistä maailman suurimmassa kauppaketjussa ja siten myös Yhdysvaltojen suurimman levymyyjän hyllyistä.

Amerikkalainen Wal-Mart -kauppajätti on kieltänyt levyn sensuroimattoman version myymisen ketjun liikkeissä. Yhtiön johdon mukaan levyn sanoitukset ovat liian rivoja. Boikotista huolimatta yhtyeen levy nousi suoraan Yhdysvaltojen albumilistan ykköseksi myytyään maassa julkaisuviikollaan 215.000 kappaletta.

Levymyynti kärsiin kuitenkin pitkän päälle huimasti, mikäli Wal-Mart ei ota albumia valikoimaansa. Bändi onkin jättiyhtiön päätöksestä raivoissaan, sillä yhtiö on ilmoittanut ottavansa levyn myyntiin vasta kun albumista on tehty sensuroitu versio.

– Wal-Mart on maan suurin kauppaketju, mutta he eivät myy levyämme, koska he haluavat sensuroida sitä. Levyssä ei ole kuitenkaan mitään tuhmaa, yhtyeen keulahahmo Billie Joe Armstrong valitteli PunkNews-julkaisun mukaan.

– He haluavat artistien sensuroivan levyjään saadakseen ne myyntiin. Me kieltäydyimme. Emme ole tehneet sitä koskaan aiemminkaan. Tuntuu, että olisimme vuodessa 1953 tai jotain.

Wal-Mart on jo aiemmin tehnyt periaatepäätöksen, jonka mukaan yhtiön kaupoissa ei myydä levyjä, joissa tarvitaan rivosta kielenkäytöstä varoittavaa tarraa.