Pinkin koiralla harvinaisen törkeä nimi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu r&b-poppari Pink, oikealta nimeltään Alicia Moore, tunnetaan räväkkänä ja suorapuheisena julkkiksena. Supertähti on nyt antanut myös rakkaalle lemmikilleen erikoisen nimen.

Aviomiehestään viime vuonna eronnut ja sittemmin häntä kappaleessaan haukkunut laulaja kutsuu koiraansa nimellä Fucker, eli vapaasti suomennettuna Runkkari.

Koiran erikoinen nimi tuli julki jo vuonna 2005, kun Pinkin koira karkasi hänen ollessaan ulkoiluttamassa sitä Beverly Hillsissä. Tuolloin silminnäkijät kauhistuivat, kun poptähti ryhtyi yllättäen huutelemaan koiransa nimeä erään ravintolan edustalla.

– Yhtäkkiä hän alkoi huutaa ”Fucker! Tänne Fucker! Tule äidin luokse Fucker!” Ihmiset olivat tuhkehtua ruokiinsa. Pöydissä istui myös lapsia, mutta hän ei siitä välittänyt. Se oli pöyristyttävää, mutta kenellään ei ollut rohkeutta käskeä häntä pitämään turpansa kiinni, silminnäkijä kertoi neljä vuotta sitten Daily Star -lehdelle.

Nyt ihmisen paras ystävä on kuitenkin siirtynyt Pinkin kiireiden takia hänen isänsä hoiviin ja saanut samalla uuden hieman vähemmän törkeän nimen, Elisa.net uutisoi tänään. Isä kutsuu koiraa nykyisin nimellä Fred, jonka huuteleminen aiheuttaa naapurustossa varmasti vähemmän ihmetystä. Kuva Fuckerista löytyy esimerkiksi tästä.